Sanoma myy enemmistöosuuden Lehtimediasta Länsi-Savo-konsernille

Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 10.4.2014 klo 9.00

Sanoma Media Finland Oy myy Kaakkois-Suomessa julkaistavia sanomalehtiä kustantavan Sanoma Lehtimedian ja paikallisten painoyhtiöiden enemmistöosuuden Länsi-Savo-konsernille. Sanoma ja Länsi-Savo-konserni ovat allekirjoittaneet järjestelystä sitovan esisopimuksen. Yhteistyö Sanoman kanssa jatkuu.

Järjestely suunnitellaan toteutettavaksi siten, että Sanoma Lehtimedia Oy:stä, Sanomapainon painoyhtiöistä Saimaan Lehtipaino Oy:stä sekä Lehtikanta Oy:stä ja Länsi-Savo Oy:n omistamasta Etelä-Savon Viestintä Oy:stä muodostuu yksi yhtiö. Yritysjärjestelyn ensimmäinen vaihe saadaan päätökseen arviolta tammikuussa 2015, ja yhtiö siirtyy kokonaisuudessaan Länsi-Savon omistukseen viiden vuoden kuluessa.

Sanoma saa yritysjärjestelyn ensimmäisessä vaiheessa kauppahintana noin 10 milj. euroa, jonka jälkeen Sanoman omistusosuus yhtiöstä on 49 prosenttia. Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitetään Sanoma Lehtimedian nykyinen toimitusjohtaja Jarmo Koskinen.

Sanoma Lehtimedian mediatoimintojen liikevaihto vuonna 2013 oli 39,7 miljoonaa euroa. Sanoma Lehtimediassa ja järjestelyn piirissä olevissa painoyhtiöissä työskentelee yhteensä noin 300 henkilöä. Kauppaan eivät kuulu Sanoma Lehtimedian kiinteistöyhtiöt.

Kauppa tukee Sanoman strategiaa, jolla yhtiö keskittää liiketoimintaansa. ”Keskitymme Suomessa valtakunnallisiin ja pääkaupunkiseudun monikanavaisiin kuluttajamedioihin ja kasvaviin digitaalisiin toimintoihin. Sanoma Lehtimedian kanssa on tehty tuloksellista yhteistyötä digitaalisen median ja sisältöjen osalta. Tämä yhteistyö jatkuu nyt syntyvän uuden yhtiön kanssa”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pekka Soini sanoo.

Lisätietoa
Tiedotusvälineet
Sanoman viestintä, Hanna Johde, p. 040 673 8977 tai hanna.johde@sanoma.com

Sanoman sijoittajasuhteet, Olli Turunen, p. 040 552 8907 tai ir@sanoma.com

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanoman päämarkkinat oppimisessa ovat Suomi, Ruotsi, Hollanti, Belgia ja Puola. Vuonna 2013 konsernin liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

10.04.2014