Riskit ja epävarmuustekijät

Sanoma on alttiina erilaisille sen omasta liiketoiminnasta tai muuttuvasta liiketoimintaympäristöstä nouseville riskeille ja mahdollisuuksille. Sanoma jakaa tärkeimmät riskinsä neljään pääryhmään: strategiset, operatiiviset, muut kuin taloudelliset ja taloudelliset riskit.

Seuraavassa on esitetty merkittävimmät strategiset, operatiiviset ja muut kuin taloudelliset riskit, joilla voisi toteutuessaan olla kielteinen vaikutus Sanoman liiketoimintaan, tulokseen tai taloudelliseen asemaan, sekä keskeiset keinot niiden hallitsemiseksi. Tulevaisuudessa voi kuitenkin ilmaantua tällä hetkellä tunnistamattomia riskejä tai nykyisin vähäisiksi arvioidut riskit voivat muuttua merkittäviksi. Rahoitusriskit on kuvattu tarkemmin täällä.

Riskienhallintaa ja sisäisen valvonnan järjestelmiä, prosesseja, rooleja ja vastuita esitellään hallinto- ja ohjausjärjestelmää käsittelevillä sivuilla.

Merkittävät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät päivitetään säännöllisesti ja raportoidaan osavuosikatsauksissa vuoden aikana.

Strategiset riskit

Yleinen taloudellinen tilanne
Yleinen taloudellinen tilanne konsernin toimintamaissa ja toimialan yleinen kehitys voivat vaikuttaa Sanoman liiketoimintaan, tulokseen tai taloudelliseen asemaan. Media- ja oppimistoimialoille yleensä tyypilliset liiketaloudelliset riskit liittyvät mediamainonnan, kulutuskysynnän sekä yksityisen ja julkisen koulutuskysynnän kehitykseen. Erityisesti mainonnan määrä reagoi herkästi yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja kuluttajien luottamukseen. Sanoman monipuolinen liiketoimintaportfolio auttaa osittain pienentämään riskiä. Vuonna 2018 n. 35 % (2017: 33) Sanoman liikevaihdosta tuli mediamainonnasta, n. 25 % (2017: 31) irtonumero- tai tilausmyynnistä, n. 24 % (2017: 22) oppimisen liiketoiminnasta ja n. 16 % (2017: 14) muusta myynnistä (vuoden 2017 vertailuluvuissa Hollannin tv-liiketoiminta, SBS, on mukana kesäkuun loppuun saakka).
Asiakkaiden mieltymysten muutokset ja uusien kilpailijoiden uhka
Asiakkaiden mieltymysten muutokset eivät koske ainoastaan muutoksia kuluttajien käyttäytymisessä, vaan myös suoria ja epäsuoria muutoksia yritysasiakkaiden käyttäytymisessä. Monet näistä muutoksista liittyvät meneillään olevaan digitalisoitumiseen ja mobilisoitumiseen. Mobiililaitteiden lisääntyvä käyttö on muuttanut kuluttajien mediankäyttötottumuksia. Lisäksi maksuttomien televisiokanavien katseluun käytetty aika vähenee. Koulutuksessa digitaaliset oppimismenetelmät ovat asteittain valtaamassa markkinoita. Sanoma voi osittain vähentää riskiä kehittämällä jatkuvasti joko puhtaasti digitaalisia tai digi- ja painotuotteiden yhdistelmiä niin oppimiseen kuin mediankäyttöönkin. Oppimisen puolella tiiviit ja pitkäaikaiset suhteet kouluihin ja opettajiin ovat merkittävässä asemassa, ja digitaalisia ratkaisuja yhdistetään ja myydään usein yhdessä painettujen materiaalien kanssa. Sanoman laaja monikanavainen mediatarjonta on hyvä lähtökohta mainostajille tarjottavan tuotevalikoiman kehittämiseen ja uusien palveluiden, kuten monikanavaisten ratkaisujen tai natiivi-, brändättyjen ja maksullisten sisältöjen, lanseeraamiseen. Tästä huolimatta markkinoille tulevat uudet toimijat ja/tai uudet teknologiat ovat riski Sanoman vakiintuneen liiketoiminnan jatkuvuudelle.
Yritysostot
Sanoman strategisena tavoitteena on kasvaa yritysostojen kautta. Yritysostoihin liittyvät merkittävimmät riskit voivat koskea potentiaalisten yritysostokohteiden saatavuutta, sopivaa ajoitusta, yrityskauppaprosessia, ostetun liiketoiminnan integrointia, avainhenkilöiden sitouttamista tai asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Sanoma lieventää riskejä verkostoitumalla aktiivisesti omalla toimialallaan, etsimällä ennakoivasti potentiaalisia yritysostokohteita ja työskentelemällä yrityskauppaprosesseissa tunnettujen kumppaneiden kanssa. Lisäksi yritysostoja koskevien sisäisten toimintaohjeiden ja menettelytapojen noudattaminen päätöksenteon, organisoitumisen ja seurannan osalta on ensisijaisen tärkeää.
Poliittiset ja lainsäädäntöön liittyvät riskit
Muutokset hallituksissa tai lainsäädäntöelimissä tai yleinen poliittinen epävakaus Sanoman toimintamaissa voivat vaikuttaa Sanoman liiketoimintaan. Merkittävimpiä lainsäädäntöön liittyviä riskejä ovat kuluttajatietojen kaupalliseen hyödyntämiseen liittyvien säännösten muutokset sekä kustantajien ja televisioyhtiöiden tekijänoikeussuojan heikentäminen tai muutokset koulutukseen tai verotukseen liittyvässä lainsäädännössä. Ne saattavat vaikuttaa merkittävästi Sanoman liiketoimintaedellytyksiin, sisältöinvestointien tarpeeseen tai taloudelliseen tulokseen. Näitä riskejä voidaan osittain pienentää seuraamalla ja ennakoimalla poliittisen ilmaston ja lainsäädännön muutoksiin liittyvää kehitystä ja mukauttamalla liiketoimintamalleja vastaavasti. Koulutukseen liittyvä lainsäädäntö on tyypillisesti maakohtaista, mikä rajoittaa riskin vaikutusten laajuutta konsernitasolla.

Operatiiviset riskit

Tietojen keräämiseen, käsittelyyn ja yksityisyydensuojaan liittyvät riskit
Tiedon keruu ja käsittely ovat entistä kiinteämpi osa Sanoman tuotteita ja palveluita. Tietoa käytetään yksilöllisten toimintojen ja sisältösuositusten tuottamiseen, tuotekehitykseen sekä digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Tietosuoja ja kuluttajien luottamus ovat ensisijaisen tärkeitä Sanoman päivittäisissä toiminnoissa. Tietosuojan merkitystä lisää uusi sääntely, kuten toukokuussa 2018 voimaan tullut EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja sähköisen viestinnän tietosuojaa koskeva asetusehdotus. Yleisen tietosuoja-asetuksen noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkoihin, jotka voivat olla jopa 4 % yrityksen globaalista liikevaihdosta. Riskien vähentämiseksi ja lain noudattamisen varmistamiseksi Sanomalla on tietosuojaohjelma, joka valvoo tietosuojapolitiikan noudattamista. Tärkeimmät prosessit kattavat säännönmukaisten tietorekistereiden ylläpidon datan käsittelyn tarpeista, datan elinkaaren hallinnan, kolmansien osapuolten kanssa tehtävät tietojenkäsittelysopimukset, tietoturvatoimien toteutuksen, tietoturvaloukkausten hallintamenettelyt ja kuluttajien oikeuksien toteuttamisen. Tietoturvauhkien arviointi on sisällytetty osaksi tuotekehitystä nk. ”Privacy by Design” toimintatavan kautta. Liiketoiminnan osaamista täydentävät tietosuojayhteyshenkilöiksi nimitetyt työntekijät (”Privacy Champions”) ja työtehtäväkohtaiset tietosuojakoulutukset. Tietosuojavaikutusten arvioinnit ovat säännöllinen osa päätuotteiden ja -palvelujen vaatimustenmukaisuuden varmistamista.
Kolmansiin osapuoliin liittyvät riskit
Alihankkijoilla on olennainen rooli Sanoman päivittäisessä liiketoiminnassa. Sanoman alihankkijoita arvoketjun eri osissa ovat muun muassa paperi- ja painotoimittajat sekä kuljetus-, jakelu- teknologia- ja IT-palveluntarjoajat. Freelancerit auttavat Sanoman omia toimituksia media- ja oppimissisältöjen tuottamisessa. Freelancereiden asema voi vaihdella viranomaisen tulkinnan tai toimintamaan mukaan. Sanoma on arvioinut freelancereihin liittyvät riskinsä alhaisiksi, ellei yksittäinen riski laajenisi koskemaan suurempaa freelancerjoukkoa. Sanoma toteuttaa tietyt mainonta- ja markkinointipalvelut alihankkijoiden avulla. Mainontateknologian ekosysteemissä on toimijoita, kuten Google ja Facebook, joilla on markkinoilla määräävä asema, mikä voi aiheuttaa epätasapainoa niiden oikeuksien ja vastuiden välillä. Yhteistyö alihankkijoiden kanssa altistaa Sanoman tietyille taloudellisille, operatiivisille, oikeudellisille sekä tietojenkäsittelyyn ja yleiseen tietosuoja-asetukseen liittyville riskeille, joita kuvaillaan tarkemmin tämän katsauksen muissa kohdissa. Sanoma pyrkii pienentämään alihankkijoihin liittyviä riskejä noudattamalla konsernin hankintapolitiikan tavarantoimittajiin liittyvien riskien hallintaa ohjaavia periaatteita ja lainsäädäntöä. Lisäksi Sanoma odottaa tavarantoimittajiensa noudattavan Sanoman Eettisiä ohjeita tavarantoimittajille (Supplier Code of Conduct). Tärkeimmät tavarantoimittajat valitaan tiukkojen tarjouskilpailujen ja valintamenettelyjen kautta. Sanoman tavarantoimittajien hyväksyntäprosessiin sisältyy vastapuolen tuntemiseen (Know Your Counterparty) liittyviä tarkastuksia, ja konserni seuraa alihankkijoiden toimintaa tiettyjen kontrollien ja palvelutasoa koskevien sopimusten avulla.
Tieto- ja viestintäteknologia
Luotettavat tieto- ja viestintäjärjestelmät ovat keskeisiä tekijöitä Sanoman liiketoiminnassa. Niihin kuuluvat verkkopalvelut, lehtien tilaus-, ilmoitus- ja toimitusjärjestelmät, digitaaliset oppimisalustat sekä erilaiset tuotannonohjaus-, asiakkuudenhallinta- ja tukijärjestelmät. Tieto- ja viestintäjärjestelmien turvallisuuteen liittyvät riskit voivat kohdistua tietojen luottamuksellisuuteen, eheyteen ja/tai saatavuuteen sekä tiedonkäsittelyn luotettavuuteen ja vaatimustenmukaisuuteen. Ne voidaan jakaa fyysisiin riskeihin (esim. tulipalo, sabotaasi, laiterikot) ja loogisiin riskeihin (esim. tietoturva, henkilöstö, ohjelmistoviat). Riskien pienentämiseksi Sanoma on laatinut konsernin kannalta kriittisille järjestelmille jatkuvuussuunnitelmat ja tietoturvaa koskevat vastuualueet on jaettu selkeästi.
Aineettomat oikeudet
Sanoman tuotteiden ja palvelujen kannalta keskeisiä aineettomia oikeuksia ovat konsernin omistamat ja lisensoimat tekijänoikeudet, kustannusoikeudet, tavaramerkit, toiminimet, verkkotunnukset ja tietotaito sekä sähköiseen liiketoimintaan liittyvät patentit ja hyödyntämismallit. Sanoma hallinnoi tekijänoikeuksiaan konserninlaajuisen aineettomien oikeuksien toimintaohjeen ja -tapojen mukaisesti. Konsernin aineettomien oikeuksien hajaantuneisuuden vuoksi Sanoma on arvioinut niihin liittyvän riskin vähäiseksi.
Vahinkoriskit
Sanoman liiketoimintaan liittyviä merkittäviä vahinkoriskejä ovat liiketoiminnan keskeytyminen sekä terveyteen, turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvät riskit. Niitä pienennetään toimintaohjeilla, tehokkaalla ja tarkalla prosessien hallinnalla, varasuunnitelmilla ja vakuutuksilla. Sanoman liiketoiminnan luonteen vuoksi vahinkoriskeillä ei todennäköisesti ole merkittävää vaikutusta yhtiön tulokseen.

Muut kuin taloudelliset riskit

Osaavien työntekijöiden houkutteleminen ja pitäminen yhtiössä
Sanoman menestys on riippuvainen sen johdon ja henkilöstön osaamisesta ja osaamisen jatkuvasta kehittämisestä. Menestyäkseen Sanoman on pystyttävä kehittämään asiakkailleen houkuttelevia tuotteita ja palveluja jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Sanoman kyky löytää sopivaa osaamista digitaaliseen muutokseen ja houkutella ja pitää keskeiset osaajat yhtiössä voi olla riski Sanoman liiketoiminnalle ja taloudelliselle tulokselle. Sanoma pyrkii parantamaan yrityskulttuuria tukemalla innovaatiota, luovuutta, monimuotoisuutta sekä eettisiä ja tehokkaita työskentelytapoja. Kulttuuria tuetaan avoimella ja läpinäkyvällä johtamisella ja viestinnällä, jakamalla osaamista yritysten ja toimintojen välillä sekä tarjoamalla mahdollisuuksia ja resursseja koulutukseen ja ammatilliseen kehittämiseen. Eettinen ohjeisto ja monimuotoisuustoimintaohje luovat puitteet yrityskulttuurille ja henkilöstösuhteille. Sanoma seuraa työntekijöiden sitoutumista vuosittaisella henkilöstökyselyllä.
Ympäristöriskit
Sanoman merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyvät energiankulutukseen, paperin ja painomateriaalien käyttöön ja tuotteiden jakeluun. Sanoma pyrkii estämään ja minimoimaan haitalliset ympäristövaikutukset tehokkaalla toiminnalla ja materiaalien käytöllä sekä vastuullisella hankinnalla. Sanoman prosessit tukevat ympäristöä koskevien lakien, säännösten ja toimintaohjesääntöjen noudattamista. Liiketoimintansa luonteen vuoksi Sanoma arvioi ympäristöriskinsä vähäisiksi.
Ihmisoikeusriskit sekä korruptioon ja lahjontaan liittyvät riskit
Sanoman toimintamaissa on Transparency Internationalin vertailun mukaan vain vähän korruptiota, ja ihmisoikeusriski on niissä Verisk Maplecraftin arvion mukaan pieni (Suomi, Ruotsi, Hollanti ja Belgia) tai keskisuuri (Puola). Medialiiketoiminta perustuu sisällön tuottamiseen ja myymiseen yksittäisille ihmisille ja mainostilan myymiseen yrityksille. Oppimisliiketoiminnassa Sanoman kumppanit ovat pääasiassa kuntia, kouluja ja opettajia. Kaikkien työntekijöiden on noudatettava Sanoman Eettistä ohjeistoa, joka perustuu ihmisoikeuksia ja työoloja koskeville kansainvälisille ohjesäännöille ja jossa selkeästi kielletään kaikenlainen korruptio ja lahjonta. Eettinen ohjeisto koskee myös tavarantoimittajia, joille on laadittu myös erilliset Eettiset ohjeet tavarantoimittajille. Sanoma pienentää vaatimustenmukaisuuteen liittyviä riskejään esimerkiksi vuosittaisella Eettisten ohjeiden verkkokurssilla, joka on pakollinen kaikille työntekijöille. Liiketoimintansa luonteen ja toimintamaidensa tämänhetkisen tilanteen vuoksi Sanoma arvioi ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä korruptioon ja lahjontaan liittyvät riskinsä vähäisiksi.